Tein jouluksi pari savuporovoileipäkakkua, joista en valitettavasti löytänyt yhtään selkeää kuvaa! :( Pikkuveljeni oli kuitenkin kameralla leikkiessään ottanut alla olevan, epäselvän kuvan, josta kakku kuitenkin näkyy. Koristeluun oli aikaa alle viisi minuuttia vieraiden kiireen vuoksi, joten kakku ei ole mitenkään kaunis.
No, joka tapauksessa, kakun ainekset olivat:
ruispaahtoleipä
täysjyvävehnäpaahtoleipä
kevytkerma
pippurituorejuusto
maustamaton sulatejuusto
savupororouhe
persilja
tuorekurkku
maustekurkku
maustamaton tuorejuusto
(ranskankerma créme fraiche)
poron kylmäsavupaisti (leikkele)
viinirypäleet
> Paahtoleivistä poistetaan reunat
> Tuorekurkut ja maustekurkut hakataan pieneksi silpuksi ja valutetaan siivilän läpi
> Paahtoleivät (noin 3kpl/kerros) asetellaan vierekkäin voileipäkakkukuvun lautaselle tai vastaavalle ja kostutetaan kevytkerma-vesi-seoksella
> Pippurituorejuusto ja puolet maustamattomasta sulatejuustosta sekoitetaan ja joukkoon lisätään osa savupororouheesta
> Kostutetuille paahtoleiville levitetään savupororouhe-tuorejuusto-sulatejuustoseosta ja vähän silputtua persiljaa
> Paahtoleiville ripotellaan savupororouhetta ja pieneksi pilkottuja kurkkuja
> Kakkuun voi tehdä vaikkapa kolme kerrosta, eli seuraavaksi lisätään taas uusi kerros kostutettuja paahtoleipiä ja levitetään päälle täytteet ennen seuraavaa kerrosta
> Kun kakku on tarpeeksi korkea, se kannattaa laittaa kylmään ja antaa kostua ja maustua ainakin seuraavaan päivään
> Seuraavana päivänä kakku kuorrutetaan ja koristellaan
> Loput sulatejuustosta ja maustamaton tuorejuusto (sekä créme fraiche) sekoitetaan
> Juusto-ranskankermaseos levitetään tasaisesti kakun päälle sekä reunoille
> Voileipäkakun koristeluun voidaan käyttää esimerkiksi poron kylmäsavupaistia leikkeleenä, viinirypäleitä, tuorekurkkua ohuina viipaleina ja vaikkapa rosmariinia tai persiljaa
maanantai 26. joulukuuta 2011
Jouluinen tiramisuhyytelökakku
Meillä joulua vietetään ehkä hieman perinteisestä poiketen, koska äitini on syntynyt jouluaattona. Tänä vuonna hän ei kuitenkaan halunnut pitää isoja juhlia (vaikka täyttikin 50 vuotta), joten tein ihan perus hyytelökakun ja pari savuporovoileipäkakkua, joista kirjoittelen myöhemmin.
Ohje on ihan omasta päästä, eli tein sen soveltaen muiden hyytelökakkujen ohjeita.
Tiramisuhyytelökakku
Pohja:
340 g piparkakkuja tai digestivekeksejä
125 g voita tai margariinia
125 g voita tai margariinia
Tiramisutäyte:
6 liivatelehteä
4 dl kuohukermaa
1 dl tomusokeria
1 tl rommiaromia
400 g tiramisurahkaa
5 valkuaista
½ dl sitruunamehua
¼ dl vettä
4 dl kuohukermaa
1 dl tomusokeria
1 tl rommiaromia
400 g tiramisurahkaa
5 valkuaista
½ dl sitruunamehua
¼ dl vettä
> Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja sivele sisäreunat öljyllä
> Murskaa piparkakut tehosekoittimessa tai kaulimella
> Sulata voi kattilassa, lisää joukkoon piparimurska ja painele muruseos vuoan pohjalle
> Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen
> Vatkaa kuohukerma vaahdoksi, lisää joukkoon tomusokeri ja tiramisurahka
> Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja yhdistä kerma-rahkaseokseen
> Mittaa kattilaan sitruunamehu ja vesi ja kuumenna ne kiehuvaksi
> Sulata sitruunamehun joukkoon liivatteet ja lisää ohuena nauhana sekoittaen täytteeseen
> Kaada täyte vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa noin 3 tuntia tai niin kauan että kakku hyytyy
> Irrota irtopohjavuoasta reunus ja siirrä kakku leivinpaperin päällä tarjoilulautaselle
> Siivilöi kakun päälle kaakaojauhetta, ja voit käyttää kakun päällä vaikkapa piparimuottia, jotta saat kakun päälle kuvion
maanantai 14. marraskuuta 2011
Banaanikakku
Halusin päästä helpolla isänpäiväkakun leipomisesta, sillä kävimme eilen isänpäivälounaalla Ammattiopisto Lappian Pränni-kotaravintolassa, ja siellä oli jälkiruuaksi tarjolla useammanlaista kakkua. Lounaan jälkeen tulimme sitten meille jatkamaan kakunsyöntiä, ja iltaan mennessä kakku olikin tuhottu :)
Tein siis kakkua varten tumman kääretorttupohjan "yhtä paljon -menetelmällä" (eli lasi munia, lasi sokeria ja lasi vehnäjauho-perunajauho-leivinjauhe-kaakaojauheseosta). Kostutin kakun vaniljamaidolla ja väliin laitoin kerma-vaniljarahka-banaani-kinuskikastikeseoksen. Sosetetun banaanin sekaan laitoin tietysti vähän sitruunamehua, ettei banaani ala tummua.
Kakun koristelu ei ehkä ole ihan viimeisen päälle, mutta mulla oli tuohon marsipaani- ja viimeistelyvaiheeseen aikaa 15 minuuttia... :D
Suklaan, banaanin ja kinuskin yhdistelmä toimikin tässä loistavasti, ja rahka hieman kevensi täytettä :)

Ben & Jerry's
Hei ja mukavaa maanantaita! Olen taas ollut laiskana tämän postailun kanssa, mutta nyt oli ihan pakko päästä hehkuttamaan uutta lempijätskiäni, ja myöhemmin tulee myös isänpäiväkakkuasiaa.
Ostin tässä pari viikkoa takaperin Makuuni-reissulla jäätelöä, ja luulin ottaneeni hyllystä Ben & Jerry's Fairly Nuts -jäätelöä. No, kotona kuitenkin huomasin ostaneeni Coconutterly Fairia, ja kaakaoallerginen kun olen, hajosin totaalisesti virheen tajuttuani. Mikään ei saisi tulla minun ja jäätelönsyönnin väliin! :D Seuraavalla Makuuni-käynnillä olin vähän tarkempi sen suhteen, mitä pakasteesta nappasin, ja tuo silloin ostamani Fairly Nuts -purkki tulikin tuhottua viikonloppuna kaverin kanssa, lautapelien lomassa 8) Aivan parasta jäätelöä! Suosittelen :)

tiistai 1. marraskuuta 2011
Hei pitkästä aikaa ja hyvää marraskuuta!
Niin masentavalta kuin se tuntuukin, tänään vaihtui marraskuuksi - eikä ensilumesta ole tietoakaan.
Olen ollut todella laiska leipomaan tänä syksynä, mutta tänään sain ruuanlaiton ohessa inspiksen paistaa lättyjä! Tarjosin niitä sitten Valion vaniljarahkan ja omatekoisen mansikkahillon kera. Kokeilimme näiden kanssa myös Dronningholmin omena-vaniljahilloa, nam!

Lätyt
2 munaa
5 dl maitoa, laimeaa mansikkamehua tai maustettua kivennäisvettä
2½ dl vehnäjauhoja
½ tl suolaa
2-3 rkl sokeria
2 rkl voisulaa tai öljyä
(1 tl vaniljasokeria tai kardemummaa)
> Riko munat kulhoon ja vatkaa rakenne rikki
> Vatkaa joukkoon neste, jauhot, suola, sokerit ja rasva
> Anna taikinan turvota ½ tuntia
> Paista pieniksi lätyiksi tai isommiksi ohukaisiksi/räiskäleiksi
sunnuntai 9. lokakuuta 2011
Vuosipäiväkakku
Meillä oli poikäystäväni kanssa 2-vuotispäivä torstaina, enkä ole ehtinyt aiemmin kirjoitella, joten nyt sitten tulee kuvaa kakusta, jonka tein juhlan kunniaksi!
Täytteenä Valion maustettua rahkaa (vanilja), kermaa ja mansikkahilloa ja kostutus mansikkamehulla. Vaikka ulkonäössä ei ollutkaan kehumista, kakku oli todella hyvää! :)
Kuorrutuksessa kuitenkin oli ongelmia! :D Ensinnäkin, sokerimassa oli jostain syystä kivikovaa enkä saanut siitä koko kakun peittävää kuorrutusta, ja kermaakin oli vain täytteestä yli jäänyt osa. Siispä kakusta tuli tällainen:

tiistai 4. lokakuuta 2011
Sitruunarahkamuffinssit
Löysin Valion maustettu rahka sitruuna -purkin etiketin alta ihanan ohjeen, jonka tietysti jaan täälläkin:
100 g voita
1 ½ dl sokeria
1 muna
200 g Valio maustettua rahkaa sitruuna
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
> Vaahdota pehmeä voi ja sokeri hyvin
> Lisää joukkoon vatkaten muna, sitten rahka ja keskenään sekoitetut vehnäjauhot ja leivinjauhe
> Pursota tai nostele lusikalla taikinaa muffinssivuokiin
> Paista muffinsseja 200 asteessa 15-17 minuuttia
Voit myös kuorruttaa muffinssit tomusokeri-sitruunamehu -seoksella!
Kyseessä on siis erittäin helppo ja hyvä ohje, suosittelen!
Aiempaa tuotantoa...
Ihan tähän alkuun voisin vähän esitellä aiempaa tuotantoani ilman sen kummempia ohjeita! Olen tehnyt niin täyte- kuin voileipäkakkujakin, omaksi iloksi ja tutuille. Olen leipoessani tarkka maun suhteen, mutta en todellakaan vietä tunteja koristelun parissa. Kumpa olisikin kärsivällisyyttä väkertää koristeita!
Seuraavanlaisia kakkuja on siis tullut tehtailtua:
Tästä se sitten lähtee...

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)