torstai 2. toukokuuta 2013

Mansikkajuustokakku

Hurahdin varmaan viime alkukesästä hyydytettäviin kakkuihin, ja välillä kun makeanhimo iskee, tekee mieli tehdä nimenomaan juusto- tai hyytelökakku. Tänään alkoi taas tehdä mieli jotain makeaa, joten ei auta muu kuin laittaa parempi puolisko kauppaan ja tehdä juustokakku :)

Alla aiemmin tekemiäni hyytelökakkuja. Kokeiluni voi laskea varmaan kahden tai korkeintaan kolmen käden sormilla, ja aina on onnistunut hyvin - näistä ei siis voi muuta kuin tykätä!





keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Angry Birds

Minulta tilattiin toissailtana ihan extempore syntymäpäiväkakku, jonka teemana piti olla Angry Birds. Otin haasteen vastaan tiukasta aikataulusta huolimatta, ja sainkin täksi illaksi kakun valmiiksi :) Olen tosiaan tehnyt aikaisemmin samalla teemalla vain yhden kakun, joten vähän jänskätti!

Alempana kuvaa myös aiemmin tekemästäni Angry Birds -kakusta, joka meni veljenpoikani 1-vuotissynttäreille :)